”Odotin kaunista kohdetta, mutta päädyin keskelle rakennustyömaata” – brittituristi kommentoi myllättyä Helsinkiä
Helsinkiin odotetaan kiireistä matkailukesää, vaikka kaupunki on monin paikoin remontissa.
Israelissa nousi listasuosikiksi kappale, joka hekumoi pop-tähti Dua Lipan tappamisella
Keskivertoisraelilainen pitää musiikin vihaisuutta oikeutettuna, sanoo maan popkulttuuria seuraava tutkija.
Mikael Granlundissa näkyi jo turhautumisen merkkejä – Ismo Lehkonen huolestui myös nuorten tähtien otteista
Suomen taival jääkiekon MM-kisoissa vaikeutui Itävalta-tappiolla. Leijonien on saatava pisteitä muun muassa Kanadaa tai Sveitsiä vastaan.
Tiina Helinin kolumni: Kontrolloimme itseämme ja toisiamme – ei ihme, että ahdistaa
Täydellisyyden vaatimus synnyttää syyllisyydentunnon varjostamaa elämää. ”Elä ja anna toistenkin elää” olisi parempi asenne tälle ajalle, Helin pohtii.
Eurovaaliehdokkaat erimielisinä Ukrainan tukemisesta – RKP:n Henriksson: ”Meillä on maailmansota sitten”
Vihreiden Maria Ohisalo ja RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson ottivat yhteen siitä, pitäisikö EU:n lähettää maajoukkoja Ukrainaan.
Slovakian pääministeriä ammuttiin: paketissa on 2 artikkelia
”Ärsyttää, ettei yhteiseltä tililtä voi maksaa uusia lenkkareita” – parisuhdeterapeutti kertoo, miksi rahasta riidellään
Ylen kyselyyn vastanneet kertovat tässä jutussa, miten taloudellinen vastuu jakautuu kumppaneiden kesken.
Sanna Marin ihastutti Puolassa – ”Hänen esiintymisensä täällä oli yksi pääsyy, miksi tulin tänne”, sanoo osanottaja
Marin esiintyi Michelle Obaman ohella talous- ja teknologiatapahtumassa Puolan Poznanissa torstaina.
Kahdeksan syytä, miksi lapsista tuli Suomen yleisimpiä pahoinpitelijöitä – poliisi pelkää, mitä on vielä tulossa
Asiantuntijat kertovat, miksi poliisin tietoon tulee nyt niin paljon alle 15-vuotiaiden tekemiksi epäiltyjä pahoinpitelyitä.
Leijonat hävisi Itävallalle: paketissa on 3 artikkelia
Kommentti: Leijonilla on iso ongelma
Suomen joukkueen ylivertaisin tähti, kiekollisen pelin maestro Mikael Granlund on pahassa pattitilanteessa, kirjoittaa Jussi Paasi.
Opiskelija Miia Vihervuori ostaa ruokaa äidilleen ja sisaruksilleen
Kysyimme opiskelijoilta, millainen merkitys vanhempien antamalla rahalla tai sen puuttumisella. Vastauksista erottui hyvin vaihtelevia tilanteita.
Nappaa reseptit naposteltaville: paketissa on 2 artikkelia
Pelastaako vety Suomen? Olemme kuin Norja löytäessään öljyä, hehkuttaa asiantuntija
Suomen sähköntuotanto voidaan asiantuntijan mukaan kymmenkertaistaa. Se tekisi vihreän vedyn valmistamisesta ehkä jopa niin kilpailukykyistä, että Suomen rahahuolet olisivat ohi.
Luetuimmat
Suosituimpia korttijuttujaSuosituimpia korttijuttuja: karusellissa on 9 visuaalista juttua
Se oli siinä!
Olet jälleen ajan tasalla.